14.07.2009 - 20:34
Pitkästä aikaa sain otettua uusia kuvia hurttimuksista ja samalla voi kuulumisia pistellä...
Ollaan muutettu kaksioon Lentävänniemeen Tampereelle. Koirat nauttii suunnattomasti! Ja aivan ihanaan kotiin päästiinkin.
Frejsan kanssa ollaan alotettu "koti-tokoilu". Tyttö on aivan mieletön seuraamaan ;)Neronkin kanssa ollaan reenailtu, mutta ihan huvin vuoksi kun pojulla ei tahdo kärsivälisyys riittää (eikä kyllä mullakaan) :D
Uutena mielenkiinnon kohteena on tullut kotihoitajaksi ryhtyminen, eli jos ottaisi Viipurista hauvelin uutta kotia etsimään Suomen puolelle. Ainoa mikä mua pelottaa on, että raaskiiko kultapallerosta enää luopua... No, täytynee pohdiskella vielä.
Nyt ollaan taas Nokialla kyläilemässä.
Tässä niitä uusia kuvia, otettu tänään:

























   
Kuvista näkyy kuinka laihassa kunnossa Frejsa on... Juoksut oli justiin ja sen huomas syömisessä ym. Nyt on taas alkanut paino nousemaan, tosin hoikkahan tuo naikkonen on aina ollut.
Meillä hihnalenkit menee paremmin kuin koskaan! Oli vähän remmirähjäämistä ja vetämistä, mutta ne on ollutta ja mennyttä. Frejsa ei vedä eikä kumpikaan rähjää hihnassa. Nerolla tosin saattaa vielä pientä murinaa kuulua, mutta pahin on takana :)
Vapaana oon pitänyt päivittäin, eikä kumpikaan karkaile omille teilleen. Nero pysyttelee visusti perässä ja Frejsa menee n.50metrin säteellä.
Eipä tässä sen kummempia, nauttikaa kuvasaasteesta kun sitä nyt kerralla olikin muutama ;)
24.05.2009 - 22:56
Heippa taas ! :)
Meillä täällä Pispalassa alkaa käydä ahtaaksi, joten olen etsinyt uutta asuntoa. Tiistaina käyn katsomassa kahta rivaria Ylöjärvellä, joissa kummassakin iso oma piha. Pispalastakin löysin 31neliöisen kämpän josta soitan huomenna. Mutta ensisijassa haluaisin sen oman pihan itseni ja koirien kannalta.
Tämän hetkisessä asunnossa ei ole muuta vikaa kuin koko... 25neliötä, kaksi koiraa ja minä tekee nyt tiukkaa, vaikkakin koirat ovat olleet aika rauhallisen oloisia.
Tietysti rahaakin menee sitten uuteen asuntoon enemmän, mutta sellastahan se elämä on. Rahaa saa syytä joka paikkaan.
Lisäilen muutamat kuvat palleroista, Nero on ajeltu kesäturkkiin :)
Frejsalla kysyvä katse :)


Nero vielä karvoineen kaikkineen.


Nero ennen koneella ajelemista, kynittynä :)

Komee macho-herra nakuna



Otin (taas) tatuoinnin, vielä kesken, puuttuu varjostukset ja sarvea korjaillaan. Polttomerkkinä härän astrologinen merkki.

Tällästä taas täällä :D
Toivottavasti päästäis pian muuttamaan isompaan kämppään, kesäksi olis kiva viel päästä asettuun ja laittaa pihaa kuntoon jne.
Kerron lisää ens viikon aikana miten asuntoasiat edistyy!
26.04.2009 - 13:23
On ollut niin mahtava ilma,että on tullut napattua taas parit kuvat rakkaista haukuista!
Meinaa häikäistä :)

Nero söpöyteni

Frejsa koko kauneudessaan

Mulla on maailman kaunein koira <3

Meillä nukutaan myös näin, parhaat ystävät kainalokkain :)

Semmosia kuvatuksia. Arki ollut aikalailla samaa, uuteen ruokaan siirtyminen aiheutti pikkuista vatsan löystymistä, mutta pahin on jo ohi. Kyllä nappuloiden syönti vaan on opiskelijan budjetille paras ja vielä kun löytyi suht edullinen mutta toimiva nappula niin oon tyytyväinen.
Frejsa rakas se on vaan aivan loistava koira, en voi uskoa minkälainen ilopilleri siitä kuoriutukaan! Nero ja Frejsa on niin hyviä kavereita, eikä vieläkään 4 kuukauden (!) yhteiselon jälkeen ole ollut minkäänlaisia ongelmia niiden välillä (koputtaa puuta). Elämä on jatkunut ilman poikaystäviä ja koirat on onneks kestänyt muutokset hyvin. Huomaa, miten kiintynyt Nero on muhun, se on sellanen ihanuus joka aamu kun herää, ettei ole toista samanlaista! Alussa kun poika vapaana meinasi karata, on muuttunut täysin päälaelleen, nyt mun ei tarvi kun hieman voimakkaammin komentaa niin poika juoksee viereen ja pysyy siinä vaikka loppulenkin! Frejsaa taas on loistava pitää vapaana, vaikka se meneekin omia reittejään, voin aina luottaa siihen kun kutsun, niin varmasti tyttö tulee luokse, ja hienosti istuukin jalan viereen ja odottaa kunnes saan hihnat kiinni. Aivan uskomattoman mahtava parivaljakko mulla :)
Eipä mulla muuta ollutkaan nyt kun hätäisesti tässä kirjoittelin. Tänään on paljon asioita hoidettavana ja koirat lenkitettävänä, joten ei muuta kun hommiin!
20.04.2009 - 21:26
Äkkiä laitan pari kuvaa rakkaista hurtistani:
Älkää välittäkö kaksoisleuastani :D Frejsa on aina mamin kainalossa.

Nero innostui poseeraamaan :)

23.03.2009 - 21:14
Meillä menee koko ajan paremmin Frejsan kanssa! Tyttö antaa jo tuttujen silittää, miestenkin :) Meillä tosin on ollut elämän muutoksia, kun palasin sinkkuelämään. Eli Pispalassa asutaan taas. Oon sisustanut kämppää uuteen uskoon ja mukavalta näyttää.
Tässä kuvia koirista ja tatuoinneista:








Alempi tatuointi vasta paranemisvaiheessa, ja kuva epäselvä...
Mutta tälläistä tällä kertaa :)
16.03.2009 - 10:29
Terve taasen!
Meillä on niin loistavia uutisia että oli pakko heti tulla kertomaan tännekin.
Oltiin viikonloppu Nokialla koirat + Pekka ja mä. Noo, siinä illan aikana kun makoiltiin sohvalla, tuli Frejsa neiti hakemaan rapsutuksia, mutta ei yllättäen multa, vaan Pekalta!! Siihen tytsy jäi istumaan Pekan huomaan ja mulla kyyneleet valu (yllättävää) :D Frejsa rakas oli koko seuraavan yönkin Pekan vieressä ja kun aamulla heräsin oli Pekka jo silittämässä tyttöä eikä Frejsa ollut moksiskaan. Puoli vuotta siihen meni, ja nyt tyttö hyväksyy Pekan. Oon niin ylpeä taas mun Viipurin Prinsessasta, ei oo kyllä sama hauva joka haettiin sillon Kirkkonummelta.
Ollaan opeteltu uusia temppujakin ja Nero taas on yllättänyt mut siinä, että poika on aikas fiksu. Oppinut todella monta temppua. Ollaan tehty sillain, että päästän koirat vapaaksi yhellä pellolla ja siinä sitten leikitään ja opetellaan uusia juttuja ja tehdään vanhoja temppuja. Nero osoittautui todella hyvin keskittyväksi ja jaksaa yrittää pitkään kunnes onnistuu, toisin kuin Frejsa, joka ei tahdo jaksaa opetella uusia juttuja jos ne ei heti onnistu. Frejsa on kyllä mahtava kun sen päästää vapaaksi, niin täynnä intoa, juoksee ja kierii lumessa minkä kerkeää. Nero taas tyytyy jäämään mamin jalkoihin jos siltä sais vaikka namia :) Kyllä Nerokin juoksee Frejsan kanssa peräkanaa, mutta ei jaksa viilettää niin kovaa koko ajan :)
Yllätin itsenikin perjantaina ja otin korvakorut ja tatuoinnin! :) Kaksi reikää samaan korvaan ja sydän tikattuna ikuisesti nilkkaan. Keskiviikkona meen ottaan ison ja ihanan kuvan lapaluiden väliin. Kuvasta voin sanoa senverran, että siitä löytyy samasta nämä kaikki: merenneito,merihevonen,yksisarvinen ja enkeli :) Kuva on osittain mun oma piirros, pohjan löysin netistä. Sydän jonka otin nilkkaan oli tavallaan "testi", kun halusin katsoa tuleeko mulle allergista reaktiota. No, sen piti siis olla pelkkä piste, mutta sain tatuoijan suostumaan tekeen mulle sydämen, jonka luulin olevan ihan pikkunen, mutta josta tulikin kahen euron kolikon kokoinen :D Tosi nätti sydän tuli kuitenkin.
Mulla on ollut korvakorut kaks kertaa aikasemmin, mutta ne on aina tulehtunut niin pahasti etten oo voinu muutakun ottaa ne pois. Tällä kertaa korva voi tosi hyvin, eikä mitään kipuja ole. Otin ne jo poiskin kerran, takasin laittaminen sattu kyllä hjelvetisti :D Oon hehkuttanu näitä kaikille kun tää on mulle iso juttu :) Keskiviikkona tuleekin otettua sitten vähän isompi juttu. Laitan sitten kuvat kaikista tänne kun saan kameran kätöseen.
Seuraavaa kirjoitusta kannattaa siis odottaa :D
04.03.2009 - 17:58
Pitkästä aikaa pääsee tännekkin kirjoittelemaan. Meillä elämä on jatkunut tasaisena, paitsi tällä hetkellä meillä on kaamea ripulitauti :( Hauvojen kanssa käytiin koirapuistoilemassa pitkästä aikaa ja hetihän sieltä pöpö tarttui mukaan... Nyt ollaan oltu muutama päivä löysin vatsoin, ja huomenna täytyy soittaa lekuriin jos tää vielä jatkuu pahana. Frejsalla on ripulin lisäksi yskää ja se aivastelee aikalailla. Ärsyttää kyllä kun noissa puistoissa pyörii bakteerit. Perin harmillista.
Muuten meillä on mennyt mainiosti, Nero on alkanut päästä tassutulehduksestaan eroon kun oon pitänyt sillä sukkia. Ei pääse nuolemaan ja tuloksia on tullut.
Frejsa on taas reipastunut lisää, on antanut Pekan silitellä ja nukkuu välillä Pekan kanssa lusikassa :) Ja mun pikkusiskoon tytsy on ihastunut, ei pelkää Ainoa niin paljon enää.
Mutta eipä tässä sen kummempia, kuvia en saa tällä kertaa laitettua kun en löydä johtoa. ehkä seuraavalla kerralla.
Terkkuja Frejsalta ja Nerolta kaikille (ja multa tietty kans)!
04.02.2009 - 13:49
Oih, mun rakkaat hauvani on jokaisen päiväni ilo... Frejsa ihanuus on kyllä niin mahtava, niin täysin mamin tytsy. Tänään meidän täpinätäti on ottanut vastaantulevat koirat vastaan häntä heiluen ja leikkien. SUURI MUUTOS! Tosin isot koirat vielä pelottavat ja niille täytyykin äristä ja hyökkäillä.
Neron tassukat eivät parantuneet, eli jotain vahvempaa troppia kiitos tai kunnon diagnoosi ennenkuin tassut on purtu kelvottomiksi... Ärsyttävää.
Tässä tämän päivän kuvasaastetta:
Meillä nukutaan aina vierekkäin <3 Lelujen mukana...



Nero iskee kaikki ;)

Mamin vauva janoaa rapsutuksia

"Leikitäänks välillä?"



Tässä näkyy Nertsin punkkarilook...


Hellyyttävä parivaljakko :)


Frejsa kaunottareni

Tänään heräsin ihanaan näkymään, kun Frejsa oli kiltisti purkanut pyykkikorin ja lajitellut sukat ja alushousut olohuoneeseen On siinä mulla sisäkkö, laittas vielä pyykit koneeseen niin oisin tyytyväinen. 
Muuten meillä arki on tavallista puurtamista. Huomenna rakas pikkusiskoni Aino täyttää 2- vuotta! <3 Mennään viikonloppuna juhlistamaan suurta päivää haukkujen kanssa.
Ja sunnuntaina Kauppiin tapaamaan Tampereen muita Viipurilaisia!
23.01.2009 - 12:27
Terve taasen! Meillä meni Neron kanssa lääkärikäynti oikein mainiosti, kovasti sai poika kehuja. Tassut ei kuulemma näyttäneet niin pahalta, hoituu jollain geelillä joka estää kutiamisen. Muutenkin poika oli hyvässä kunnossa, paino oli tasan tarkkaan 6,5kg joten lisää saisi tulla parinkin kilon verran.
Meillä on kaikki sujunut edelleen niin mainiosti, Nero on jo täysin sulautunut meidän laumaan. Ei ole ollut pienintäkään ongelmaa Frejsan ja Neron välillä mistä olen erittäin tyytyväinen. Nero oli meidän pelastava enkeli, Frejsasta on tullut energinen,iloinen ja paljon rohkeampi Neron avulla.
Viime viikonloppuna käväistiin taas Nokialla, josta taskuun jäi muutama kuva:
Neron ja Frejsan kanssa oltiin pitkällä lenkillä ihanissa maisemissa

Kuvista ei vain välity uskomaton tunnelma... Nero on iloinen :)

Frejsa terhakka pimatsu ja Nero viilipytty

Nero rakas tarvitsee töppöset näillä keleillä

Nero peri Frejsan sadetakin, meni sille joka sitä eniten tarvitsee ;)

Leikattiin pojulle irokeesikin, joka tosin näyttää paljon hienommalta livenä, Nerolla pieni mökötys tässä kuvassa :D

Frejsan kanssa aion aloittaa kesällä ehdottomasti agilityn! Tyttö on sellainen viilettäjä ja pomppii joka kepin yli :) Ja jälkeä pitäis ruveta reenaan ku neiti löytää lumihangesta mitä ihmeellisimpiä asioita, nenä toimii välillä liiankin hyvin... Neronkin kanssa voisi agilityä harkita, en vain tiedä jaksaako poikaa innostaa tarpeeks kun ei ole motivaatiota kuunnella mua välillä ollenkaan
Me yritetään jatkaa samaan malliin, kaikki on mennyt niin mahtavan hienosti tähän asti, toivottavasti näin jatkuu!
|
Kirjoittaja
Viipurin löytökoira Frejsan ja Espanjan kulkuri Neron yhteiset turinoinnit...
Frejsa

Frejsa Suomessa ^^
Frejsa Viipurissa

Arvioitu synt. aika: 15.09.2007 Rotu: sekarotuinen
Luonteeltaan Frejsa on arka ihmisiä ja uusia koiria kohtaan. Tällähetkellä itse olen ainoa joka Frejsaan saa koskea ja Frejsa onkin täysin mamin koira :)
Frejsa on rentoutuessaan mitä ihanin ja hellyyttävin, antaa mun hoitaa kaikki kynnen leikkuut ym. täysin ilman mitään kinaamista.
Kooltaan Frejsa on hieman lunnikoiraa isompi, ja muistuttaakin lunnista todella suuresti. Kätevän kokonen nappula...
Nero on Frejsan oma Espanjalainen Macho mies joka on tukena ja turvana vuoden jokaisena päivänä.
ELÄMÄ ENNEN SUOMEA
Frejsa asui Viipurissa, ja on luultavasti ollut syntymästään asti kulkukoirana. Olga Atamanova, joka pelastaa hylättyjä koiria, pelasti Frejsan n. puolivuotiaana kadulta.
Frejsa asui Olgan asuntovaunun alla ja pelkäsi kaikkea muuta paitsi Olgaa. Katselin Frejsaa Viipurin Koirat ry:n sivuilta n. 5kk ennenkuin päätin soittaa. Ja mullehan neiti päätyi, onneksi.
Nero

Nimi: Nero
Arvioitu synt. aika: 01.11.2006
Rotu: sekarotuinen
Nero on pirteä poika Espanjan lämmöstä. Ulkonäöltään Nero on westien ja jackrusselin selvä sekoitus. Painoa löytyy traagiset 6,6kg. Korkeutta hieman enemmän kuin mäyriksellä.
Luonteeltaan tämä veijari on aikamoinen... Pusuja jaellaan kaikille ja kokoajan. Sängyssä nukutaan pää tyynyllä ja peiton alla. Nero seuraa joka paikkaan, ja kaikessa hänen täytyy saada olla mukana.
Kova poika painimaan toisten hauvojen kanssa, inhoaa lumessa paljain tassuin kävelemistä... Uskomaton persoona.
ELÄMÄ ENNEN SUOMEA
Nero on löytynyt Malagasta vaeltelemasta. Se on ollut luultavimmin kotikoirana koska osaa kulkea hihnassa ja rakastaa kaikkia :)
Nero ehti olla Espanjan Koirien nettisivuilla viikon ajan kunnes soitin. Ja meillehän herra sitten päätyikin Frejsan kaivatuksi kaveriksi.
|